Julkaisun taittaja on paljon vartijana
Markkinointiviestinnän tavoitteita on monia, mutta kaikki lähtee juuresta. Miksi, mitä, kenelle ja kuinka? Kun nämä ovat selkeitä, on brändi valmis tehtäväänsä eli puhumaan kohderyhmälleen.
Brändi tulee ensin omaksua sisältä päin siten, että sen kirkkain ominaisuus on henkilökunnalle päivänselvä. Mieluiten jopa innostava! Sen jälkeen on vuoro suunnata sinne, missä tavoiteltavat asiakkaat tai sidosryhmät ovat.
Hyvä brändin läsnäolo on ilmeen ja viestin johdonmukaista käyttöä. Hyvin suunniteltua ja toteutettua brändityötä on suorastaan ilo seurata ja sen sanomaa kuunnella. Syntyy luotettavuuden tunne.
Tosielämässä tarvitaan julkaisujen suunnittelua ja markkinointimateriaalien taittamista. Saavutettavasti tai ilman.
Mistä julkaisun taittaja vastaa?
Julkaisun taittaja huolehtii, että taittotyö on brändi-ilmeen mukainen. Esimerkiksi digijulkaisun tulee olla verkkoympäristössä toimiva ja käytettävyydeltään hyvä.
Taittajan olisi hyvä tietää myös brändin ja julkaisun tavoitteet. Miksi kyseinen työ tehdään ja miten sillä pyritään vaikuttamaan. Hyvä kysymys on “Mitä ihmiselle ainakin pitää jäädä mieleen tämän luettuaan?”
Pakkaussuunnittelu on brändäyksen laji, jossa tuotepakkauksen myyntipaikalla on väliä. Hyvä pakkaussuunnittelija astuu loppukäyttäjän saappaisiin ja arvio mm. kuinka kaukaa tuotteen tai tuotesarjan pitää myyntitilanteessa erottua? Ovatko tuotteen erilaiset sisältövaihtoehdot hyvin erotettavissa toisistaan jne.
Brändi-ilmeitä ohjeistetaan eri tavoin. Käsissämme voi olla lyhyt ohjeisto tai laajempi brändikirja. Me luemme sujuvasti niitä kaikkia. Voit luottaa julkaisujen suunnittelutyön kokeneen taittajamme käsiin. Ohjeiston systemaattinen noudattaminen on meille kunnia-asia.
Hinta: 100 €/h tai pyydä meiltä tarjous projektillesi.