Yrityksen brändi kuntoon – tee ainakin tämä!

Onko brändisi kunnossa? Miksi pitäisi olla? Ja mikä ihmeen brändi?

Brändi on yksinkertaistettuna kohderyhmän mielikuvat ja mielipiteet yrityksestä (tai tuotteesta, tuotemerkistä tai henkilöstö). Jonkunlainen brändi yritykselle syntyy ihan itsestäänkin, mutta sen sisältöön – ja etenkin brändin tunnettuuteen – voi vaikuttaa markkinoinnin ja viestinnän keinoin.

Hyvä brändi puhuttelee asiakkaita, erottaa kilpailijoista ja korostaa vahvuuksia. Brändin arvo on nimen ja logon tunnettuutta, asiakkaiden merkkiuskollisuutta, tunnetta laadusta tai muista brändiin liittyvistä mielikuvista. Se on ainutlaatuisuutta. Hyvästä brändistä on suoraa taloudellista hyötyä, jota mitataan mm. vuosittain Forbesin listauksella maailman arvokkaimmista brändeistä tai Suomessa Taloustutkimuksen Brändien arvostus -tutkimuksella.

4 brändielementtiä, jotka ainakin pitää olla kunnossa

Oman yrityksen brändiin kannattaa suhtautua vakavasti ja laittaa ainakin neljä sen keskeistä elementtiä kuntoon. Mieluiten heti.

Brändin kaikkien elementtien tulee toimia yhdessä ja ne kaikki kertovat yrityksesi syvimmästä olemuksesta: miksi yritys on olemassa, mikä on sen arvomaailma ja mitä hyötyä siitä on ihmisille.

  1. Logo

Hyvä logo tiivistää innovatiivisella tavalla yrityksesi perusajatuksen. Se on selkeä ja erottuva, ensinäkemältä mieleen jäävä.

  1. Visuaalinen ilme: fontit, värit, kuvat, visuaaliset elementit

Huolellisesti suunniteltu yritysilme erottaa jatkaa logon kertomaa tarinaa. Se kertoo yrityksesi ainutlaatuisuudesta ja erottaa sinut kilpailijoistasi.

  1. Perusviesti

Mikä on yrityksesi perusviesti ja millä sanoilla se kerrotaan? Joskus perusviesti taipuu suoraan sloganiksi, mutta se ei ole päämäärä. Päämäärä on kertoa viestinne mahdollisimman selkeästi, ymmärrettävästi, muista poikkeavasti ja tunteita herättävästi.

  1. Äänensävy

Onko yrityksesi äänensävy virallinen, vitsikäs, iloinen vai ehkä rohkea? Pidä huoli, että valittu äänensävy toistuu samanlaisena kaikissa yrityksen teksteissä ja äänityksissä.

Miten nämä elementit laitetaan kuntoon? Ensin pitää tuntea yritys ja sen toimiala. Seuraavaksi pitää tuntea kohderyhmä. Sitten tarvitaankin jo rohkeutta yksinkertaistaa ja luovuutta ideoida. Loppu on monesti teknistä toteutusta – ja brändin arvon osalta tietenkin historiaa!

Brändi mukaan kaikkeen tekemiseen

Brändin kaikkia elementtejä tulee käyttää kaikessa tekemisessäsi. Brändin tulee näkyä aina samaa viestivänä verkkosivuilla, some-kanavissa, esitteissä, videoissa, autoteippauksissa, mainoskynissä, käyntikorteissa ja kaikessa, missä yritys on läsnä. Se tuo yrityksellesi näkyvyyttä ja tunnettuutta – brändillesi arvoa. Ja viime kädessä se tukee tuotteidesi tai palveluidesi myyntiä.


Oman brändin tila mietityttää, muttet oikein tiedä, mistä lähteä liikkeelle? Hurraan brändianalyysi tutkii brändisi peruselementtien toimivuuden ja brändisi vetovoiman ja antaa konkreettiset kehittämisehdotukset. Tutustu ja tilaa!

Lue myös:
Logo – tänään halpa vai vuosien mittaan edullinen?
Mihin kaikkiin paikkoihin logon voikaan laittaa?
Visuaalinen ilme jatkaa yrityksen logon aloittamaa matkaa

Mari Koivunen

Mari Koivunen

Pitkän linjan viestinnän ammattilainen, joka jaksaa innostua, innostaa ja intoutua. Sydäntä lähellä vaikuttava ja houkuttava sisällöntuotanto kanavasta riippumatta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *